Treeniä, treeniä!

Me ollaan täällä nyt suuren suuressa treenihumussa! Kaveri oli käymässä pari viikkoa sitten koiransa kanssa, ja me pidettiin oikein kunnon koiratreenipäivä. Kaikki pääsi tekemään tottista, ja Kimu lisäksi jälkeä. Kimu teki elämänsä ensimmäisen metsäjäljen, ja se oli heti vieraan tekemä. Pituutta oli n. 150 m, ensimmäisellä noin viidellä askeleellä raksuja oli joka askeleella,  ja siitä ne sitten väheni tasaisesti siten, että pian niitä oli vain joka 5.-10. askeleella. Suoria kulmia oli muistaakseni (muistelin, että jälki olisi tullut SportsTrackeriin, mutta ei näköjään…) kaksi. Keppejä ei ollut. Kimu ajoi jäljen todella kivasti, ja ennen kaikkea vauhdilla! Kulmat meni kuin viivottimella olisi vedetty, jäljen seuraaminen oli ”ihan ok”-tarkkaa. Namien takia jälki ei kauheasti vanhentunut, ehkä senkin takia jäljen seuraaminen oli melko risteilevää. Kaiken kaikkiaan kuitenkin kelpotyötä. Metsäjäljestä innostuneena tehtiin myös seuraavana päivänä jälki, taas ”vieraan” tekemä, pituutta sillä oli reilu 700 m, jälki oli melkoista siksakkia, vaikka olin yrittänyt ohjeistaa suorien kulmien tärkeyden mahdollisimman yksiselitteisesti… Raksuja oli alussa, lopussa ja matkan varrella epäsäännöllisesti. Taas lähdettiin melko tuoreelle jäljelle. Kimu ajoi oikein hyvin, ensimmäinen kulma oli aika pian alusta, ja varsinkin se mentiin niin tarkasti, ettei tarkemmin olisi mahdollista! Jälki kulki yhdessä kohdassa melko kallioisessa kohdassa, ja siellä Kimu kadotti sen. Kun näytti, että menee juoksenteluksi eikä se näyttänyt tosissaan etsivän jälkeä, kysyin mukana tulevalta jäljentekijältä seuraavan varman paikan, ja aloitettiin sitten uudestaan.  Loppujälki sujuikin sitten jo paremmin.

”Joko mennään, joko tehdään?!”

Tottiksissa ollaan Kimun kanssa tehty paljon vauhdista maahan menoa tötsän kiertämisen kautta. Ajatus siis siinä, että eteen lähetyksen maahan meno olisi parempi. Kimun täytyy totta kai huutaa koko menomatka tötsälle, maahan se kyllä menee, mutta ei niin nopeasti kuin haluaisin. Olen päättänyt aloittaa myös noudot ihan alusta: tarkoitus on räjäyttää koko nouto niin pieniksi atomeiksi, että sen saa kasattua ihan alusta asti uudelleen. Noutoa ollaan pohjustettu jo pitkään, vaikka itse kapulaa Kimu ei ole nähnyt aikoihin. Suurin ongelma noudon kanssa oli siinä, että Kimu kuumuu jo pelkästi kapulan lentämisestä niin pahasti, että saattaa pahimmassa tapauksessa varastaa kapulalla. Tätä ollaan työstetty luopumisharjoittelulla, eli esim. ”sivu” todellakin tarkoittaa, että sivulla istutaan ja pidetään kontaktia, vaikka pään vieressä heiluisi pallo tai patukka, ja vaikka niitä heittelisi miten. Ihme kyllä, edistystä on tapahtunut PALJON! Nyt olen ottanut käsittelyyn hyppynoudon pohjustuksen, eli Kimu on saanut loikkia toko-estettä ees-taas patukka suussa, tai napaten patukan matkalta. Myös patukka suussa voi haukkua, ihan vaan tiedoksi, jos joku ei tiennyt… Mutta tärkeintä on ollut huomata, että se patukku pysyy suussa ilman, että sitä pitää mälvätä!

Pätevin Kimu!

Rasakin on päässyt tekemään paljon tottista! Se tuntuu oppivan asioita ihan iteksiään, sillä edistystä tapahtuu, vaikka me ei edes olla treenattu tarpeeksi! Se kun tajusi, että ”sivu” tarkoittaa ”istu sivulla ja pidä kontaktia, tai pyri aktiivisesti tähän asentoon”, niin seuraaminenkin onnistuu vaikka kuinka pitkiä matkoja! Miten mahtavaa! Ja parasta tässä on tietenkin se, että paikka ja asento ovat hyviä! Toki seuruu saisi olla vieläkin tiiviimpää ja aktiivisempaa, mutta näihin treenikertoihin nähden se on täydellistä! Jotkut asiat tuon terroristi-piraijan kanssa on vaan niin helppoja! Kakarakoira alkaa osoittaa myös muutenkin oppimista treeneissä: parina kertana olin kokeillut sen kanssa tötsän kiertoa, ja nyt se tekee jo kuin vanha mestari. Ja maahanmenot vauhdista on hienot! Tosin Rasa oppi tän niin hyvin, että se osaa tehdä koko kuvion (sivulta tötsän kierto ja maahan) myös ihan itsenäisesti. Esim. silloin, kun arvostaisin enemmän ihan vain sitä sivulla istumista.

Ooo, se seuraa! Se seuraa suorassa!

Rasan kanssa treenimotivaatiota lisää entisestään se, että me saatiin kuin saatiinkin se treenipaikka!! Ja tottiksenhan on syytä olla jollain tolalla, että kehtaa ihmisten ilmoille lähteä… Tosin pieniä vaikeuksia on tässäkin: ensimmäiset treenit oltiin sovittu heti vapun jälkeen, mutta eräs nimeltä mainitsematon tätikoira päätti kouluttaa tottelematonta kakaraa rouskaisemalla sitä lavasta (ei muuten Rasa kahteen päivään yrittänyt enää ryysiä ovesta!)… Rasaahan ei pienet naarmut haittaa, mutta vekki on sen verran iso ja syvä, ja vielä hankalassa paikassa, ettei edes normaali riehuminen, saati treenit, tule nyt kysymykseenkään. Harmittaa, kun taas joutuu odottamaan melkein viikon lisää, mutta minkäs teet… Toivotaan, että ensi viikolla Rasakin on yhtenä kappaleena, ja päästään vihdoin osallistumaan!

Olen syytön! Katso viattomin ilmeeni!

Rakennusprojekti, eli oma koirapuisto

Koska tällä hetkellä majaillaan siskon luona, on koirille tarvittaessa hoitaja lähellä. Ja hoitajaa tarvitaankin, kun työpäivät venyvät tai itse olen reissussa. Koska kahdessa apinassa on melkoinen urakka ulkoilutuksen kanssa, ja koska tiedossa oli kaksi viikon reissua tässä keväällä, niin jotain oli keksittävä, ettei hoitaja irtisanoudu tehtävästään ennen sen alkua! Onneksi pihalla on tilaa, ja siitä se ajatus sitten lähti! Ideana oli rakentaa koirille oma juoksutarha, jossa ne voi purkaa ylimääräiset energiat mahdollisimman helposti. Vaikka pihalla olisi tilaa vaikka kuinka, niin vieressä kulkee kuitenkin tie, jota käyttävät ahkerasti niin autoilijat kuin jalankulkijatkin. Vapaana juoksutus ei siis tulisi hoitajien kanssa kysymykseen. Pihalta löytyi onneksi sopiva metsäinen nurkkaus, jonne saatiin mukavan kokoinen aitaus pystyyn.

Viittä vaille valmiina. Tarkoituksena oli maastoon sopeutuva aitaus, joka hidastaisi koirien karkaamista.

Tarkoituksena ei ollut rakentaa koirien Alcatrazia, vaan ainoastaan ”hidaste” pihalta poistumiseen. Kumpikaan koirista ei ole mitään karkaajatyyppiä, eikä tarkoitus ole, että ne viettäisivät tarhassa aikaa valvomatta, joten aitauksen ei tarvinnut olla täysin pakovarma. Näin se sitten syntyi: Ostin (Virosta halvalla) eläinverkkoa, joka on pienisilmäisempää alareunasta. Tarkoitus oli, että aitaus on sen verran metsäisellä paikalla, että aitaverkon saa hyvin puihin kiinni, jolloin varsinaisia tolppia tarvitaan mahdollisimman vähän. Me avattiin ensin verkko puiden ympärille, ja kiristettiin se ”pyykkinarulla” puihin kiinni. Kun verkko oli paikoillaan, katsottiin, mihin tarvittiin tukitolppia. Etuosan rima-aidan lisäksi tarvittiin varsinaisia tukitolppia ainoastaan kuusi. Tolpat laitettiin metallijaloissa maahan, joten ovat suht tukevia, vaikka kapoisia ovatkin. Sisko halusi aitauksen etuseinän rimallisena, jotta se toimii samalla näkösuojana takapihan ”romuille”. Toinen pää on kiinni autokatoksessa, toinen puun vieressä olevassa tukipaalussa. Oven pielessä olevien paksujen tukipuiden metallijalat valettiin betoniin. Koska meidän ei ole tarkoitus asua täällä kuin kesän ajan, tarkoitus oli, että aitaus olisi mahdollisimman kevytrakenteinen, jotta sen saa tarvittaessa laitettua kasaan. Nyt aitaverkon saa tarvittaessa nopeastikin rullalle, kun vain irrottaa narut puiden ja tolppien ympäriltä.

Kimu testaamassa puolivalmista tarhaa. Hyvin mahtuu!

Tarkoituksessaan aitaus on aivan mahtava! Nyt ei tarvitse ottaa stressiä, että työpäivän venyessä koirat kävisivät ainoastaan pissalla ulkona, vaan nyt ne saavat juosta vapaana sydämensä kyllyydestä! Omien lomien ajaksikaan hoitajat eivät ylikuormitu, kun voivat laskea koirat vaan pihalle. Tietenkään normaalissa arjessa tarhaus ei korvaa lenkitystä, mutta juuri näihin poikkeustilanteisiin se on kyllä kultaakin arvokkaampi! Ja koirat nauttii! Jos tarkoituksena olisi kuitenkin rakentaa ihan ”oikea” ulkotarha, jossa koiran on tarkoitus viettää pidempiäkin aikoja, niin  muutaman kohdan tekisin toisin:

• aidan jämäkkyys: nyt tuo oma aita on melko ”lötköä”, joka toisaalta joustaa mahdollisissa törmäystilanteissa, mutta ei varmasti ole kaikkein kestävintä
• aidan silmäkoko: nyt aukot ovat melko suuret, ja Rasakin voi työntää päänsä isoista rei’istä läpi. Ei taatusti turvallista, jos koira olisi yksin pihalla!
• alalaidan varmistus: nyt alalaita on täysin ”avoin”, eli paikoittain ei tarvisi kaivaa paljoakaan, kun tie vapauteen olisi jo auki. Alalaitaan kannattaa siis laittaa vähintäänkin joku ”jäykistin” (lauta/metallirima?), ettei alareuna anna periksi ja liiku koiran mukana. No todellisiin ulkotarhoihin nyt tehtäisiin varmaan ihan kunnon perustuksetkin, koska ei voitaisi ottaa kaivautumisriskiä.
• tukevammat tukipaalut: nuo 2″x2″-tukipaalut vaikuttaisi suht huterilta, jos koira päättäisi vaikka hypätä päin.

Oo, ne osaa sittenkin!

Tänään molemmat koirat pääsi tekemään tottista pihalla, ja kerrankin sain yllättyä iloisesti, niin loistavia ne oli molemmat! Rasan kanssa alotettiin, ja perusasentoa hinkattiin. Aluksi piti tosin kertoa, että saako sillä nokalla tökkiä liivin taskuja, saati että olisiko sopivaa yrittää napata patukkaa taskusta! Melkoista kengurubensaa kyllä virtasi suonissa koko treenailun ajan, mutta vielä oltiin inhimillisyyden rajoilla.

Oho, olen pätevä!

Alkuun otin ihan perinteisesti käsky+liike-systeemillä, mutta kun se sivulla olo oli aina alkuun vino ja sitä piti korjata aina muutamalla pompulla joka kerta, niin päätinkin ottaa vähän pakkia kriiteerin kanssa. Rasa sai ruveta sitten itse tarjoamaan perusasentoa, ja suorasta, tiiviistä ja oikealla paikalla olevasta sai sitten pallon. Parin toiston jälkeen se rupesikin tarjoamaan hyvää perusasentoa ihan suoraan ilman mitään lisähäröilyjä. Perusasennosta lähdettiin vielä seuraamiseen, ja paikkahan pysyi kuin liimattuna! Hämmentävää osaamista! Kimukin pääsi olemaan pätevänä. Sen kanssa olen tehnyt paljon häiriöharjoittelua pallolla ja patukalla. Ideana on siis ollut, että ”sivu” tarkoittaa todellakin ”istu sivulla ja katso, vaikka maailma ympäriltä kaatuisi”. Sivulla on siis syytä istua myös silloin, kun pään vieressä heiluu patukka, ja jopa silloin, kun pallo lentää. Meillä on treenailut ollut nyt aika paljon leikkipainotteisia, joten nyt pitäisi saada se oma pää uskomaan, ettei iiihan jokaisen ”maahan”-käskyn jälkeen tarvi pitää kunnon leikkibileitä. 😉 Nyt siis ideana oli, että välipalkaksi riittää ihan vaan kehut, pallon sai vain kaksi kertaa. Hinkattiin seuruuta ihan vain parin askeleen matkalla. Pomput lähti melko hyvin pois kieltämällä, ja suoruus pysyi just noilla muutaman askeleen matkoilla. Täytyy hinkata vielä lisää, että oikeasti pysyisi kunnon matkoilla. Kaiken kaikkiaan Kimu vastasi kehuihin loistavasti. Sehän ei tarvisi palkkaa ollenkaan niin usein tai paljon kuin mitä itse… Taidan siis tarvita jotain asennemuutosta ja uskoa omaan toimintaan. Ehkä sitten saisi koottua sen hyvän ja toimivan tottiksen.

…Sä järrrjen veit…

Rasa 9 kk.

Erään pikkuapinan kanssa on tullut viime aikoina väännettyä kättä vähän astetta enemmän. Ai mistäkö? No niistä saakelin autoista… Tilanne on taas pahentunut siitä, mitä se jo parhaimmillaan oli. Järkihän tässä lähtee! Ongelmana on tosiaan se, että Rasa olisi jahtaamassa autoja, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun tiellä menee auto ohi, niin Rasa olisi hyppäämässä perään. Lisäksi tässä oli sellainen pieni lisä, että kun pikkuneitiä on komentanut idiotismista, niin se päätti purkaa kaiken kiukkunsa järsäisemällä käteen kiinni.

Tilannetta on nyt lähdetty purkamaan oireiden hoidolla. Jotta kiukun purkamiseen on kaikille mukavampi vaihtoehto, Rasa ulkoilee ”pallopatentin” kanssa: narupallo on sidottu pantaan kiinni, niin että tilanteen sattuessa pallon voi napata suuhun ja purkaa olot siihen. Rasa saa myös haukkumalla nostettua kierroksia, joten kaulassa on myös haukkupanta. Näiden kaikkien välineiden avulla lopputulos on se, että autojen perään oltaisiin edelleen sinkoamassa, mutta koska pannan kanssa ei tee mieli haukkua, niin Rasa ei rupea lietsomaan mitään kiukkukohtauksia. Sitten kun kuorma alkaa käydä liian raskaaksi, onkin pallo jo suun ulottuvilla. Järki olis siis hirveen kiva asia, saiskohan sitä ostettua tollasille teinikoirille jostakin?

Kauheasti me ei olla edes treenailtu mitään, kun ei toi oma hermorakenne oikein riitä pysymään positiivisena kaiken hermojen kiristelyn jälkeen… MUTTA! Me käytiin kasvattajan luona saamassa tukea ongelmiin, ja samalla reissu Rasamanteri pääsi leikkimään maalimiehen kanssa! Ja maalimiehen mukaan se on tosi hieno ja lupaava ja vaikka mitä! Ja seuraavana päivänä kasvattaja olikin järkännyt meille treenipaikan täältä meidän läheltä!! Huhtikuun alussa kuulemma pitäisi päästä alottamaan, kunhan kenttä on sulanut. Nyt pitäisi siis parissa viikossa saada tottis sen näköiseksi, että kehtaa lähteä ihmisten ilmoille koiran kanssa. Olen ihan super innoissani treenimahdollisuudesta, vielä pitäisi pari viikkoa jaksaa odottaa!

Palattu on!

 

Pari viikkoa Suomea on nyt takana, ja arki on astunut pikku hiljaa kuvioihin. Koirien kanssa ei olla tehty oikein mitään järkevää, ja pian pitäisi alkaa miettiä jotain kunnollista treenisuunnitelmaa molempien pään menoksi.

Tällä hetkellä me asutaan aika ”maalla”, ja Rasa on saanut olla vähän vähemmän virikkeellisessä ympäristössä kuin mitä Saksassa. Ja se on tehnyt hyvää! Nykyisin kun autoja tulee suhteellisen harvoin vastaan, jokaiseen ohittavaan autoon ehtii suhtautua koulutuskohteena, ja autojen perään sinkoilut on jäänyt lähes kokonaan pois. Nyt niitä raksujakin ehtii syöttää jokaisen ohittavan auton kohdalla, kun niitä ei huristele ohi joka suunnasta jatkuvalla syötöllä.

Pääsääntöisesti molemmat koirat on ulkoillut kyllä metsässä, ja saanut riekkua siellä enemmän tai vähemmän villina ja vapaana. Ja lihakset kasvaa kohisten, toivon minä! Rasa pääsi tänään puntarille, ja painoa oli säälittävät 19,2 kg. Vertailuksi sanottakoon, että pentuesisarukset ovat painaneet yli 20 kg jo aika päivää sitten!

Kimu on joutunut taas kärsimään ruokinnan muutoksista. Olen jo pidempään halunnut testata ANFin performancea, sillä siinä on sisältö ja hinta ihan kohdillaan. Nyt löysin sitä ison säkin tarjouksesta, joten totta kai nappasin sen mukaan. Lisäksi tarjouksessa oli pienempi säkki penturuokaa, joten otin sitäkin. Harmi vain, että Kimu sai ruuasta pahat oireet: se rupesi rapsuttamaan itseään, ja silmät vuosivat pahasti. Koska ruokien kanssa on ollut ennenkin hankalaa, ajattelin, että nyt on sopiva hetki testata eliminaatiodieetin avulla, jos löytyisi joku oikeasti allergisoiva aines, jota voi sitten jatkossa välttää. Tai sitten se saa oireita vain jostain säilöntäaineista, ja ruuan hankinta on ihan onnen kauppaa. Rasa puolestaan rupesi piereskelemään ruuista (on saanut molempia) niin pahasti, että eipä ne sovi sillekään. Nyt sitten Kimu saa poroa ja Rasa taas Pure Naturalia.

Seuraavana ohjelmassa on miettiä, mitä kaikkea kummankin kanssa rupeaa tekemään. Ennen kaikkea Rasalle täytyy tehdä joku yksityiskohtainen treenisuunnitelma, jotta jotain edistystä tapahtuisi.

Perusasentosulkeisia

Rasa on oppinut nopean maahanmenon sekä liikkeestä, paikaltaan että istualtaan. Nykyään se tarjoaakin pätevänä maahanmenoa joka välissä, kun haluaa jotain. Harmi vaan, että olen unohtanut vahvistaa sitä sivulla oloa… Muutama viikko sitten tajusin, että mun koiraraukkani ei todellakaan osaa edes perusasentoa! Sitähän me ollaan nyt sitten treenailtu ihan viimeistä päivää!

Ensimmäinen vastaantullut ongelma: Rasa on ehtinyt jo oppia, että namit tulee kirjaimellisesti nenän eteen/nenän edestä, joten kaikkein mieluiten se olisi nokat vastakkain. On vaatinut ihan muutaman (sata…tuhatta…) toistoa, että se on alkanut uskoa, että vieressäkin kannattaa kököttää, eikä kääntyä koko ajan eteen. Me ollaan pidetty kunnon ”sulkeisia” perusasennon kanssa. Alkuun harjoiteltiin paljon seinän vieressä, niin että pääsin palkkaamaan oikeasta kohdasta: muuten ei olisi vahingossakaan osunut istumaan tarpeeksi lähelle ja riittävän suoraan.

Samalla vaivalla on tullut vähän seuraamistakin, kun ollaan liikuttu aina askel kerrallaan eteen päin, josta sitten uusi perusasento. Aika pian päästiin onneksi liikkumaan jo ”vapauteen”, ja nyt uusimpana vaiheena on kiertää neliötä ruudullisella matolla! Tässä vaiheessa siis mennään aina muutama askel suoralla, sitten käännös oikealle, jotta suoruus pysyy mukana. Rasa on nopeasti älynnyt oikean paikan, ja liikkeestä osaa tulla sivulle. Seuraavana vaiheena on perusasentoon tulo suoraan takaa (oikean paikan hakeminen), sen jälkeen takaviistosta ja lopulta edestä. Mun onni on, että kaikki treenijutut Rasa tuntuu tajuavan älyttömän nopeasti! Arjessa taas tuntuu, että oppiminen ei edisty ihan niin vauhdilla…

Rasa on ulkoillut nyt viikon verran haukkupannan kanssa, ja se on rauhoittanut menoa yllättävän paljon: kun esimerkiksi vieraille koirille ei viitsi enää haukkua, niin ei niiden perään tarvi kauheasti riehuakaan, nykyään sen huomion saa pyydettyä kun näköpiirissä on koiria, aikaisemminhan se on karjunut räkä roiskuen kaikille nelijalkaisille täysin riippumatta siitä, mitä ite teen narun toisessa päässä. Autojenkin kanssa ollaan jo vähän edistytty siitä pahimmasta vaiheesta: enää niiden perään ei tarvi singota ihan sata lasissa, mutta silti ohiajavat autot vievät keskittymisen, ja niitä pitää kytätä. Tänäänkin oli taas hieno hetki, kun vähän isomman tien vieressä tuntui, että pikkukoiralta hajoaa pakka ihan täysin! Siinä se istui (ihan omasta tahdostaan) ja vonkui, kun ohi meni autoja, eikä millään meinannut saada huomiota, ei auttanut pyyntö eikä komentaminen. Välillä turhauttaa niin käsittämättömän paljon nuo arjen ongelmat, ettei mitään rajaa!

Aloitus ja uuden vuoden tavoitteita

Tervetuloa seuraamaan kahden malinois-nartun arkea, juhlaa ja treeniä! Blogin päätähdet ovat viisivuotias Kimu ja seitsenkuukautinen Rasa. Molemmat aivan kamalan ihania apinoita, joiden kanssa ei pääse tulemaan yhtään tylsää hetkeä. Tule mukaan seuraamaan meidän touhuja, ja jätä ihmeessä viestiä kommenttilaatikkoon!

Tällä hetkellä meidän sijaintipaikka on vielä pari viikkoa Saksa, jossa ollaan oltu kesästä lähtien, Rasa liittyi joukkoon marraskuussa. Toistaiseksi on vielä suuri mysteeri mitä tapahtuu ja missä sitten kun tullaan Suomeen, joten meillä ei ole esimerkiksi mitään tarkkoja treenisuunnitelmia olemassa. Suuria tavoitteitahan on toki kummankin päänmenoksi jo mietitty, sillä se suunnittelu on osa hauskuudesta. Siispä: suureelliset suunnitelmat vuodelle 2015!

Kimu:

-Tottiksessa meidän suurin ongelma on nouto. Kimu toki noutaa ihan mitä tahansa mistä tahansa, mutta kun se näyttää (ja kuulostaa…) kaikkea muuta kuin korrektilta. Niinpä meidän päätavoite on saada vielä kevään aikana nouto kuntoon. Kunnollinen nouto vaatii vireen hallintaa ja yleistä rauhottumista tekemiseen.

-Eteen menoa ollaan tehty kokonaissuorituksena vain muutamia kertoja, ja lyhyeltä matkalta. Tähän vain toistoja paljon lisää, niin hyvä tulee!

-Tokossa meillä on taas ihan konkreettinen tavoite: saada (edes!) yksi AVO1-tulos! juuri tajusin, että meillehän ei tullut yhtä ainutta koekäyntiä koko viime vuoden aikana! Viimeksi tokomotivaatio loppui kokeeseen, jossa Kimu oli ainoa läsnäolijoista, jolla oli kivaa, ja tuomari puolestaan oli sitä mieltä, että koira on tottelematon eikä osaa mitään. Mutta nyt se tulos vaikka väkisin!

-Jäljellä riittäisi vauhtia vaikka muille jakaisi, mutta siitä huolimatta kiemuraisellakin jäljellä pysytään. Tähän mennessä ollaan tehty jälkeä vain pellolla, koska uskon vakaasti, että siirtyminen metsään sujuu joka tapauksessa helpommin kuin toiseen suuntaan. Keppien ilmaisu on kuitenkin aika alkutekijöissä, joten siihen keskitytään nyt talven aikana urakalla. Vielä parin viikon ajan pystytään tosin nauttimaan sulasta maasta, joten eiköhän me vielä joku oikea jälkikin käydä ajamassa.

-Todella suureellinen haave olisi, että päästäisiin jälkikokeeseen syksystä/loppuvuodesta, sikäli kun edes ollaan Suomessa silloin. Mutta se olkoon meidän päätavoitteena ja treenimotivaattorina!

Rasa:

-Tällä hetkellä meidän suurimpana haasteena on saada arkikäytös kunniaan! Eli muille koirille huutaminen pois (no tässä ollaan jo lähes onnistuttu!) ja ennen kaikkea autojen jahtaus historiaan! Varsinkin jälkimmäisessä taitaa haastetta olla riittämiin, vaikka parempaan suuntaan ollaankin jo menossa…

-Tottista olisi tarkoitus treenata siinä määrin, että kesällä oltaisiin valmiita möllitokoon, joka olisi sitten tasontarkastus.

-Treenejä olisi tarkoitus jatkaa siinä määrin, että tänä vuonna olisi jo bh-valmius. En ota vielä missään nimessä tavoitteeksi itse koetta, mutta loppuvuoden taso olisi syytä olla sellainen, että jos kokeita edes järjestettäisiin, niin sellaiseen voisi osallistua ja saada sen suoritettua hyväksytysti.

-Kasvattaja lupaili jo kesällä mahdollisia suhteita maalimiehiin, joten toivotaan, että päästäisiin aloittamaan myös ipo-treenit!

Molemmille apinoille toivon lisäksi ehtymätöntä terveyttä ja itselle lisäksi pitkää pinnaa!