Rakennusprojekti, eli oma koirapuisto

Koska tällä hetkellä majaillaan siskon luona, on koirille tarvittaessa hoitaja lähellä. Ja hoitajaa tarvitaankin, kun työpäivät venyvät tai itse olen reissussa. Koska kahdessa apinassa on melkoinen urakka ulkoilutuksen kanssa, ja koska tiedossa oli kaksi viikon reissua tässä keväällä, niin jotain oli keksittävä, ettei hoitaja irtisanoudu tehtävästään ennen sen alkua! Onneksi pihalla on tilaa, ja siitä se ajatus sitten lähti! Ideana oli rakentaa koirille oma juoksutarha, jossa ne voi purkaa ylimääräiset energiat mahdollisimman helposti. Vaikka pihalla olisi tilaa vaikka kuinka, niin vieressä kulkee kuitenkin tie, jota käyttävät ahkerasti niin autoilijat kuin jalankulkijatkin. Vapaana juoksutus ei siis tulisi hoitajien kanssa kysymykseen. Pihalta löytyi onneksi sopiva metsäinen nurkkaus, jonne saatiin mukavan kokoinen aitaus pystyyn.

Viittä vaille valmiina. Tarkoituksena oli maastoon sopeutuva aitaus, joka hidastaisi koirien karkaamista.

Tarkoituksena ei ollut rakentaa koirien Alcatrazia, vaan ainoastaan ”hidaste” pihalta poistumiseen. Kumpikaan koirista ei ole mitään karkaajatyyppiä, eikä tarkoitus ole, että ne viettäisivät tarhassa aikaa valvomatta, joten aitauksen ei tarvinnut olla täysin pakovarma. Näin se sitten syntyi: Ostin (Virosta halvalla) eläinverkkoa, joka on pienisilmäisempää alareunasta. Tarkoitus oli, että aitaus on sen verran metsäisellä paikalla, että aitaverkon saa hyvin puihin kiinni, jolloin varsinaisia tolppia tarvitaan mahdollisimman vähän. Me avattiin ensin verkko puiden ympärille, ja kiristettiin se ”pyykkinarulla” puihin kiinni. Kun verkko oli paikoillaan, katsottiin, mihin tarvittiin tukitolppia. Etuosan rima-aidan lisäksi tarvittiin varsinaisia tukitolppia ainoastaan kuusi. Tolpat laitettiin metallijaloissa maahan, joten ovat suht tukevia, vaikka kapoisia ovatkin. Sisko halusi aitauksen etuseinän rimallisena, jotta se toimii samalla näkösuojana takapihan ”romuille”. Toinen pää on kiinni autokatoksessa, toinen puun vieressä olevassa tukipaalussa. Oven pielessä olevien paksujen tukipuiden metallijalat valettiin betoniin. Koska meidän ei ole tarkoitus asua täällä kuin kesän ajan, tarkoitus oli, että aitaus olisi mahdollisimman kevytrakenteinen, jotta sen saa tarvittaessa laitettua kasaan. Nyt aitaverkon saa tarvittaessa nopeastikin rullalle, kun vain irrottaa narut puiden ja tolppien ympäriltä.

Kimu testaamassa puolivalmista tarhaa. Hyvin mahtuu!

Tarkoituksessaan aitaus on aivan mahtava! Nyt ei tarvitse ottaa stressiä, että työpäivän venyessä koirat kävisivät ainoastaan pissalla ulkona, vaan nyt ne saavat juosta vapaana sydämensä kyllyydestä! Omien lomien ajaksikaan hoitajat eivät ylikuormitu, kun voivat laskea koirat vaan pihalle. Tietenkään normaalissa arjessa tarhaus ei korvaa lenkitystä, mutta juuri näihin poikkeustilanteisiin se on kyllä kultaakin arvokkaampi! Ja koirat nauttii! Jos tarkoituksena olisi kuitenkin rakentaa ihan ”oikea” ulkotarha, jossa koiran on tarkoitus viettää pidempiäkin aikoja, niin  muutaman kohdan tekisin toisin:

• aidan jämäkkyys: nyt tuo oma aita on melko ”lötköä”, joka toisaalta joustaa mahdollisissa törmäystilanteissa, mutta ei varmasti ole kaikkein kestävintä
• aidan silmäkoko: nyt aukot ovat melko suuret, ja Rasakin voi työntää päänsä isoista rei’istä läpi. Ei taatusti turvallista, jos koira olisi yksin pihalla!
• alalaidan varmistus: nyt alalaita on täysin ”avoin”, eli paikoittain ei tarvisi kaivaa paljoakaan, kun tie vapauteen olisi jo auki. Alalaitaan kannattaa siis laittaa vähintäänkin joku ”jäykistin” (lauta/metallirima?), ettei alareuna anna periksi ja liiku koiran mukana. No todellisiin ulkotarhoihin nyt tehtäisiin varmaan ihan kunnon perustuksetkin, koska ei voitaisi ottaa kaivautumisriskiä.
• tukevammat tukipaalut: nuo 2″x2″-tukipaalut vaikuttaisi suht huterilta, jos koira päättäisi vaikka hypätä päin.

Palattu on!

 

Pari viikkoa Suomea on nyt takana, ja arki on astunut pikku hiljaa kuvioihin. Koirien kanssa ei olla tehty oikein mitään järkevää, ja pian pitäisi alkaa miettiä jotain kunnollista treenisuunnitelmaa molempien pään menoksi.

Tällä hetkellä me asutaan aika ”maalla”, ja Rasa on saanut olla vähän vähemmän virikkeellisessä ympäristössä kuin mitä Saksassa. Ja se on tehnyt hyvää! Nykyisin kun autoja tulee suhteellisen harvoin vastaan, jokaiseen ohittavaan autoon ehtii suhtautua koulutuskohteena, ja autojen perään sinkoilut on jäänyt lähes kokonaan pois. Nyt niitä raksujakin ehtii syöttää jokaisen ohittavan auton kohdalla, kun niitä ei huristele ohi joka suunnasta jatkuvalla syötöllä.

Pääsääntöisesti molemmat koirat on ulkoillut kyllä metsässä, ja saanut riekkua siellä enemmän tai vähemmän villina ja vapaana. Ja lihakset kasvaa kohisten, toivon minä! Rasa pääsi tänään puntarille, ja painoa oli säälittävät 19,2 kg. Vertailuksi sanottakoon, että pentuesisarukset ovat painaneet yli 20 kg jo aika päivää sitten!

Kimu on joutunut taas kärsimään ruokinnan muutoksista. Olen jo pidempään halunnut testata ANFin performancea, sillä siinä on sisältö ja hinta ihan kohdillaan. Nyt löysin sitä ison säkin tarjouksesta, joten totta kai nappasin sen mukaan. Lisäksi tarjouksessa oli pienempi säkki penturuokaa, joten otin sitäkin. Harmi vain, että Kimu sai ruuasta pahat oireet: se rupesi rapsuttamaan itseään, ja silmät vuosivat pahasti. Koska ruokien kanssa on ollut ennenkin hankalaa, ajattelin, että nyt on sopiva hetki testata eliminaatiodieetin avulla, jos löytyisi joku oikeasti allergisoiva aines, jota voi sitten jatkossa välttää. Tai sitten se saa oireita vain jostain säilöntäaineista, ja ruuan hankinta on ihan onnen kauppaa. Rasa puolestaan rupesi piereskelemään ruuista (on saanut molempia) niin pahasti, että eipä ne sovi sillekään. Nyt sitten Kimu saa poroa ja Rasa taas Pure Naturalia.

Seuraavana ohjelmassa on miettiä, mitä kaikkea kummankin kanssa rupeaa tekemään. Ennen kaikkea Rasalle täytyy tehdä joku yksityiskohtainen treenisuunnitelma, jotta jotain edistystä tapahtuisi.