Me ollaan kadotettu Kimun kanssa nyt aivan täysin meidän zen-tila jäljellä, koko homma on aivan atomeina! Tällä hetkellä Kimulla ei oo mitään käsitystä, mitä se tekee metsässä, ja ah kuinka ankeeta onkaan katsella peiliin!
Mä vähän epäilen, että tää ahdistus alkoi siitä, kun aloin puuttumaan keppien ilmaisuun… Kimu otti siitä painetta, eikä enää meinannut haluta ilmaista millään tavalla, ja siitähän vuorostani sitten minä otin painetta. Ja ei tarvi olla mikään sherlock että tajuaa, ettei se ”se keppi on sun jalkojen juuressa, et pääse eteenpäin ennen kuin se on mulla kädessä!!!” oikein auta siihen jumitilaan…
Pari viimeistä jälkeä on siis mennyt ihan penkin alle. Ensin tein itse täysin uuteen maastoon reilu 500 m pitkän jäljen, joka sai vanheta tunnin. Maasto oli kyllä aika haastavaa, ja jälki sisälsi jopa parin metrin umpiperän, kun törmäsin ryteikössä ojaan, jonka yli en halunnut mennä… Jäljen vanhetessa käytiin tekeen (ihan super hyvin menneet) tottikset, ja sieltä sitten jäljen ajoon. Kaksi ensimmäistä keppiä taisi nousta, vaikka jäljen ajo oli tosi huolimatonta. Siinä Kimun menoa katsoessa tuli mieleen, että siitä tulisi varmaan parempi pelastuskoira, kun se risteili hajua hakien… Umpiperältä jouduin käskemään pois (kävi juomassa ojassa), mutta siitä lähti vielä suht keskittyneesti, kun käskin nostaa jäljen uudestaan. Sitten mentiin ryteikköön, ja siellä Kimu päätti jättää jäljestyksen jonnekin paremmalle paikalle, ja rupesi vain juoksemaan suu auki ja nokka ylhäällä. Siinä rytäkässä sitten kaaduin sinne kannikkoon, ja liina pääsi luonnollisesti irti, ja sain sitten juosta koiran perässä (jonka mielestä se oli varmaan tosi kivaa juoksentelua siellä kimpassa!), kunnes karjasin sen maahan, ja rämmin ottamaan sen kiinni. Koska oltiin vielä jäljen paikkeilla, yritin saada nostamaan jäljen vielä kertaalleen, mutta eihän siitä mitään tullut, ja marssittiin sitten kiukkuisena autolle. Kotikulmilla tehtiin ”korjaussarja”, jäljellä pituutta noin 50 metriä, yhteensä kolme keppiä, ja useita ruokakasoja matkan varrella, ehti vanheta ehkä vartin verran. Nyt ajoi syvällä nenällä ja tarkasti.
Noin viikko sitten kaveri teki meillä taas vieraaseen maastoon noin 300 m pitkän jäljen, joka vanheni noin (vajaan) tunnin. Jälki nousi minimalistiselta janalta ihan hyvin, mutta jo ihan muutamien metrien päässä hommasta katosi idea ihan täysin. Kimu rupesi taas juoksentelemaan ilman minkäänlaista keskittymistä. Jostain syystä harhauduttiin sitten jollekin kepille (keppien paikat oli merkattu vessapaperilla puuhun), eikä vaan millään löytänyt sitä. En päästänyt jatkamaan, mutta Kimulla oli ihan täysin idea hukassa. Ja taas kiristy hermo! Lähdetttin taas vauhdilla autolle, tältä reissulta ei siis noussut ei kepin keppiä!! Tämänkin jäljen jälkeen tehtiin korjaussarjaa, ihan suora jälki kahdella kepillä, pituus noin 30+30 askelta, väleissä oli ruokaa. jäljelle lähtö oli vaikeaa, ajoi ihan suht ok.
Nyt pitäisi tehdä sitten aivan naurettavan helppoja itseluottamuksennostatusjälkiä. Ja lisäksi myös keppijälkiä, joilla kepeillä tulee mahtibileet.
Voi plääh ja aaargh miten tää meidän pakka on nyt aivan täysin hajalla! Jonkin aikaa näytti jo tosi hyvältä, Kimu teki älyttömän sinnikkäästi töitä, vaikka ei toki koskaan mitenkään hirveen tarkasti. Ja nyt on sitten koko setti ihan levällään…
Maliapinat 