Siinä missä Rasa on ollut sairaslomalla kaikesta treenistä, ja se on päässyt vain pitkille metsälenkeille, Kimun kanssa ollaan treenattu ihan hiki hatussa.
IPO-treeneissä ollaan alettu tekemään hallintaa. Vaikka olen aiemminkin halunnut jo kontaktin ennen kentälle menoa (kontaktista lähdetäänkin sitten ihan liina soiden!), viime kerralla maalimies käski tuoda ihan ”perille asti” hallinnassa. Oli muuten piiiitkä kymmenisen metriä, kun sivistyneen seuraamisen tilalla Kimu tarjoili näitä ”jos nyt kuitenkin kyylään tota kivaa miestä mieluummin”- tai ”jos nopeesti sinkoan, niin kukaan ei varmaan huomaa mitään”-vaihtoehtoja… Kun ajattelin kääntyä ympäri, ja ottaa siihen perusasennon, Kimu ajatteli, että voi tulla istumaan mun oikealle puolelle nenä edelleen kohti maalimiestä. Tässä kohtaa jopa mm nauroi, mutta kyllä me ihan oikeasti sinne kentällekin päästiin, askel kerrallaan!
Aiemminkin oltiin jo tehty sitä, että irrotuksesta Kimun tulee käskystä siirtyä sivulle, ja kontaktista pääsee haukulle. Tämän työstöä jatkettiin, ja vaadittiin ihan oikeaa kontaktia, eikä nopea vilkaisu enää riittänyt.
Hallintaharjoitukset kentällä on johtanut siihen, että meidän tottis näyttää ”ihan itsestään” paremmalta. Sitä tottista ollaankin hinkattu ihan viimeistä päivää tässä viime aikoina! Ehkä Kimu on alkanut yhdistää tekemisen yhdessä tekemiseksi, ja ehkä olen itsekin uskaltanut oikeasti vaatia. Kun on treeneissä nähnyt, miten koira irrottaa suoraan purusta, tulee käskystä sivulle ja ottaa kontaktin, niin pöljäähän se on uskoa, että tottista tehdessä se kapulan heitto on ylivoimainen este koiralle istua paikoillaan!
Mutta siis, noudot alkaa tosiaan näyttää pikku hiljaa noudoilta. Muutama ilta sitten aloin työstämään a-estettä nami-targetin kanssa. Ajatuksena oli, että siitä saisi sellaisen ”agilitymäisen hillityn” suorituksen, jossa nokka pysyisi kiinni. Noh, sanotaanko näin, että ainakin se koira sentään oppi, mitä käsky ”aa” tarkoittaa… 😉 Olin kuvitellut, että saan juoksuttaa Kimua ees-taas esteen yli, että suoritukseen tulee varmuutta, mutta otettiinkin itse asiassa jo ekalla treenikerralla kapula mukaan. Nyt näyttäisi jo siltä, että Kimu on tajunnut ylipäätään noudoissa sen idean, että jos menomatkalla mennään jonkun asian yli, niin kapulan kanssa ylitetään se sama asia uudestaan. Hyvä Kimble!!
Kolmas treeniaihe on sitten ollut maastot. Jostain internetin syövereistä löysin loistavan jäljennostoharjoituksen, mikä tehtiin ns. janapuuna. Eli yhden ja saman janan ylitti (meidän tapauksessa) kolme jälkeä, kunkin jäljen etäisyys oli kymmenisen metriä. Idea siis on, että jäljet kävellään suoraan janan yli, jäljillä oli pituutta noin 10-20 metriä, ja kun jälki oli kävelty, mentiin se kymmenisen metriä janan suuntaisesti eteenpäin, ja taas ylitettiin jana suoraan. Jälkiä ajaessa sitten palattiin aina ekan kepin noston jälkeen takaisin janalle, josta uudestaan lähetys seuraavalle jäljelle. No, kahdella ekalla jäljellä Kimu nosti takajäljen, kolmannella sai ilmeisesti ilmavainun kepistä, kun oikaisi janalta metsään nostamatta ”oikeaa” jälkeä oikeasta kohtaa. Kimulla on jäljestämisessä, kuten myös elämässä yleensä, hirveä kiire tehdä monta asiaa yhtä aikaa. En oikein tiedä, miten esim. tuohon janalla kiirehtimiseen pitäisi puuttua, että se koirakin tajuaa, miksi puututaan.
Samalla treenikerralla tehtiin ensimmäistä kertaa sataan vuoteen esineruutua, tai esinekaistaletta. Pituutta taisi olla lähemmäs 50 metriä, mutta kaistale oli vain pari metriä leveä. Olin ahkera ja tein jopa tallaukset! Esineinä oli rukkanen, ikean hiiri ja lenkkarin irronnut kieli. Esineet nousi tässä järjestyksessä, oli lähes vierekkäin ihan takarajalla, ja olin vienyt ne Kimun katsellessa. Hirveällä huudollahan sinne metsään piti taas lähteä, kaksi ekaa esinettä nousi hyvin, tuon lenkkarin kielen kanssa oli tekemistä. Löytyi siis totta kai heti, mutta Kimu ei meinannut nostaa sitä millään! Meni ihan juoksenteluksi, kutsuin jopa kerran pois ja lähetin uudestaan, kun ei meinannut hommasta tulla mitään. Sitten kun suostui ottamaan sen suuhunsa, niin tiputti melkein heti. Käsky tuoda uudestaan, ja heti jos meni kehumaan, niin tipautti. Meinasi hirttää itsellä kiinni jo ihan lopullisesti, kun lopulta se lipari tuotiin parin metrin päähän, mutta siitä se ei meinannut ”löytyä” enää millään! Tuli se lopulta ihan käteen asti, mutta johan oli taistelua!
Nyt tehotreenaukseen lähtee tottiksessa eteenmeno (hirveää härväystä eikä meinaa irrota suoraan), jäljen nosto janalta (ei tunnu olevan hirveästi käsitystä asiasta) ja esineruutu (paljon outoja esineitä, sitten vasta ruudun suurentaminen!). Eli onhan tässä mitä touhuta!