Kimun kanssa ollaan tehty taas muutamia metsäjälkiä ja sitten ihan vain ilmaisuharjoituksia.
Reilu viikko sitten tein aikalailla tasan 500 m pitkän jäljen, vanheni tunnin, ja sisälsi paljon kulmia, myös pikkuruisen hiekkatien ylityksen. Ja kun Kimun teemana on ”nopeammin, kovempaa ja lujempaa”, niin jäljestys oli sitten sen mukaista. Meinasi mennä ihan juoksenteluksi, sinkoili vaan nenä ylhäällä pitkin metsää, graaaaah!
En tietenkään muistanut tarkasti, missä jälki menee, mutta esimerkiksi tien ylityksen olin ottanut sellaiseen kohtaan, että varmasti muistan oikean paikan. Ennen tietä jälki meni aika ryteikköisessä metsässä, jonne jäi yksi keppi. En kyllä tiedä, millä tuurilla ne muut nousi… Tien ylityksen jälkeen jälki muuttui ”peltojäljeksi”, kun toinen puolisko kulki melko pitkässä heinikossa (jonne luonnollisesti oli jäänyt kävelyn jälkiä näkyviin). Toisella puoliskolla meno jo parani, mutta sitten tultiin loppusuoralle… Vain muutamia metrejä ennen viimeistä keppiä olin tehnyt kulman, ja viimeiset metrin kulkivat tien suuntaisesti sen sivussa. Kimu olisi rynninyt kepin yli, mutta kun pidin liinaa kireällä, se tarkensi hienosti. Mutta sitten alkoi ilmaisupelleily! En ollut ehtinyt palkata ilmaisua, kun Kimu oli jo rynnimässä eteen päin, jolloin vaadin uutta ilmaisua, mutta siinä rytinässä se keppi lensi tietysti jonnekin! Ihme ettei enempää paineistunut, kun käskin vain etsiä ja tuoda, koira pyöri rinkiä ja olisi halunnut vain juoda ojasta. 😦 No siinä vaiheessa kun joku(?) keppi oli sitten suussa, niin palkkasin pallolla, ja päästiin pois. Mutta voi morjens kun ärsytti lopettaa homma tällaiseen sähellykseen!
Keppien ilmaisuhan on metsäjäljellä täysin vapaa, ja sen takia olen yrittänyt ajaa Kimun ajatusmaailmaan sitä toimintaa, että kepin voi kyllä ottaa suuhunsa, mutta saman tien on syytä mennä maahan. Tähän olen ajatellut kahta syytä: ensinnäkin Kimulle on luontaista tarttua asioihin, tietysti myös keppeihin, joten se suuhun ottaminen on osaltaan palkitsevaa. Toisekseen maahanmeno vähän rauhoittaa tahtia, eli sitä kovinta juoksemista saisi ehkä vähän hidastettua. Eli win-win-tilanne, mikäs sen parempaa?!
Tajusin kuitenkin joku aika sitten, että jos ikinä milloinkaan ollaan siellä ipo-kokeessa, niin ilmaisuja on tasan kaksi: koira joko ilmaisee esineen koskematta TAI ottaa sen suuhunsa ja tuo ohjaajalle. Ja ilmaisu pitää ilmoittaa ennen pellolle lähtöä, ja väärin ilmaistusta esineestä ei tule pisteitä. Eikä pisteen pistettä heru siinäkään tilanteessa, että esim. maahan menemällä ilmaiseva koira koskee hampaan kärjelläkään esineeseen.
Kimun kohdalla siis on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko tekee maahanmenosta keppiä koskematta hirveän taistelun tai antaa Kimun tuoda keppi, ja samalla seilata jäljen päällä ees-taas keppiä mahdollisesti mälväten. Miten musta tuntuu, että tässä voi vaan hävitä?
Toistaiseksi olen tullut sitten siihen tulokseen, että parempi antaa tuoda ne kepit ja esineet, eipä tule mitään ilmaisuun liittyvää konfliktia ainakaan rakennettua. Ja kädet ristissä sitten uskon jäljen imuun, että se vetää mennessään ongelmitta ja sivistyneesti myös sen jälkeen, kun sieltä 10 m päästä on lähdetty tuomaan sitä keppiä häntä tötteröllä…
Maliapinat 