Koska tällä hetkellä majaillaan siskon luona, on koirille tarvittaessa hoitaja lähellä. Ja hoitajaa tarvitaankin, kun työpäivät venyvät tai itse olen reissussa. Koska kahdessa apinassa on melkoinen urakka ulkoilutuksen kanssa, ja koska tiedossa oli kaksi viikon reissua tässä keväällä, niin jotain oli keksittävä, ettei hoitaja irtisanoudu tehtävästään ennen sen alkua! Onneksi pihalla on tilaa, ja siitä se ajatus sitten lähti! Ideana oli rakentaa koirille oma juoksutarha, jossa ne voi purkaa ylimääräiset energiat mahdollisimman helposti. Vaikka pihalla olisi tilaa vaikka kuinka, niin vieressä kulkee kuitenkin tie, jota käyttävät ahkerasti niin autoilijat kuin jalankulkijatkin. Vapaana juoksutus ei siis tulisi hoitajien kanssa kysymykseen. Pihalta löytyi onneksi sopiva metsäinen nurkkaus, jonne saatiin mukavan kokoinen aitaus pystyyn.
Tarkoituksena ei ollut rakentaa koirien Alcatrazia, vaan ainoastaan ”hidaste” pihalta poistumiseen. Kumpikaan koirista ei ole mitään karkaajatyyppiä, eikä tarkoitus ole, että ne viettäisivät tarhassa aikaa valvomatta, joten aitauksen ei tarvinnut olla täysin pakovarma. Näin se sitten syntyi: Ostin (Virosta halvalla) eläinverkkoa, joka on pienisilmäisempää alareunasta. Tarkoitus oli, että aitaus on sen verran metsäisellä paikalla, että aitaverkon saa hyvin puihin kiinni, jolloin varsinaisia tolppia tarvitaan mahdollisimman vähän. Me avattiin ensin verkko puiden ympärille, ja kiristettiin se ”pyykkinarulla” puihin kiinni. Kun verkko oli paikoillaan, katsottiin, mihin tarvittiin tukitolppia. Etuosan rima-aidan lisäksi tarvittiin varsinaisia tukitolppia ainoastaan kuusi. Tolpat laitettiin metallijaloissa maahan, joten ovat suht tukevia, vaikka kapoisia ovatkin. Sisko halusi aitauksen etuseinän rimallisena, jotta se toimii samalla näkösuojana takapihan ”romuille”. Toinen pää on kiinni autokatoksessa, toinen puun vieressä olevassa tukipaalussa. Oven pielessä olevien paksujen tukipuiden metallijalat valettiin betoniin. Koska meidän ei ole tarkoitus asua täällä kuin kesän ajan, tarkoitus oli, että aitaus olisi mahdollisimman kevytrakenteinen, jotta sen saa tarvittaessa laitettua kasaan. Nyt aitaverkon saa tarvittaessa nopeastikin rullalle, kun vain irrottaa narut puiden ja tolppien ympäriltä.
Tarkoituksessaan aitaus on aivan mahtava! Nyt ei tarvitse ottaa stressiä, että työpäivän venyessä koirat kävisivät ainoastaan pissalla ulkona, vaan nyt ne saavat juosta vapaana sydämensä kyllyydestä! Omien lomien ajaksikaan hoitajat eivät ylikuormitu, kun voivat laskea koirat vaan pihalle. Tietenkään normaalissa arjessa tarhaus ei korvaa lenkitystä, mutta juuri näihin poikkeustilanteisiin se on kyllä kultaakin arvokkaampi! Ja koirat nauttii! Jos tarkoituksena olisi kuitenkin rakentaa ihan ”oikea” ulkotarha, jossa koiran on tarkoitus viettää pidempiäkin aikoja, niin muutaman kohdan tekisin toisin:
- aidan jämäkkyys: nyt tuo oma aita on melko ”lötköä”, joka toisaalta joustaa mahdollisissa törmäystilanteissa, mutta ei varmasti ole kaikkein kestävintä
- aidan silmäkoko: nyt aukot ovat melko suuret, ja Rasakin voi työntää päänsä isoista rei’istä läpi. Ei taatusti turvallista, jos koira olisi yksin pihalla!
- alalaidan varmistus: nyt alalaita on täysin ”avoin”, eli paikoittain ei tarvisi kaivaa paljoakaan, kun tie vapauteen olisi jo auki. Alalaitaan kannattaa siis laittaa vähintäänkin joku ”jäykistin” (lauta/metallirima?), ettei alareuna anna periksi ja liiku koiran mukana. No todellisiin ulkotarhoihin nyt tehtäisiin varmaan ihan kunnon perustuksetkin, koska ei voitaisi ottaa kaivautumisriskiä.
- tukevammat tukipaalut: nuo 2″x2″-tukipaalut vaikuttaisi suht huterilta, jos koira päättäisi vaikka hypätä päin.
Maliapinat 