Oo, ne osaa sittenkin!

Tänään molemmat koirat pääsi tekemään tottista pihalla, ja kerrankin sain yllättyä iloisesti, niin loistavia ne oli molemmat! Rasan kanssa alotettiin, ja perusasentoa hinkattiin. Aluksi piti tosin kertoa, että saako sillä nokalla tökkiä liivin taskuja, saati että olisiko sopivaa yrittää napata patukkaa taskusta! Melkoista kengurubensaa kyllä virtasi suonissa koko treenailun ajan, mutta vielä oltiin inhimillisyyden rajoilla.

IMG_0011
Oho, olen pätevä!

Alkuun otin ihan perinteisesti käsky+liike-systeemillä, mutta kun se sivulla olo oli aina alkuun vino ja sitä piti korjata aina muutamalla pompulla joka kerta, niin päätinkin ottaa vähän pakkia kriiteerin kanssa. Rasa sai ruveta sitten itse tarjoamaan perusasentoa, ja suorasta, tiiviistä ja oikealla paikalla olevasta sai sitten pallon. Parin toiston jälkeen se rupesikin tarjoamaan hyvää perusasentoa ihan suoraan ilman mitään lisähäröilyjä. Perusasennosta lähdettiin vielä seuraamiseen, ja paikkahan pysyi kuin liimattuna! Hämmentävää osaamista! Kimukin pääsi olemaan pätevänä. Sen kanssa olen tehnyt paljon häiriöharjoittelua pallolla ja patukalla. Ideana on siis ollut, että ”sivu” tarkoittaa todellakin ”istu sivulla ja katso, vaikka maailma ympäriltä kaatuisi”. Sivulla on siis syytä istua myös silloin, kun pään vieressä heiluu patukka, ja jopa silloin, kun pallo lentää. Meillä on treenailut ollut nyt aika paljon leikkipainotteisia, joten nyt pitäisi saada se oma pää uskomaan, ettei iiihan jokaisen ”maahan”-käskyn jälkeen tarvi pitää kunnon leikkibileitä. 😉 Nyt siis ideana oli, että välipalkaksi riittää ihan vaan kehut, pallon sai vain kaksi kertaa. Hinkattiin seuruuta ihan vain parin askeleen matkalla. Pomput lähti melko hyvin pois kieltämällä, ja suoruus pysyi just noilla muutaman askeleen matkoilla. Täytyy hinkata vielä lisää, että oikeasti pysyisi kunnon matkoilla. Kaiken kaikkiaan Kimu vastasi kehuihin loistavasti. Sehän ei tarvisi palkkaa ollenkaan niin usein tai paljon kuin mitä itse… Taidan siis tarvita jotain asennemuutosta ja uskoa omaan toimintaan. Ehkä sitten saisi koottua sen hyvän ja toimivan tottiksen.

…Sä järrrjen veit…

IMG_1500
Rasa 9 kk.

Erään pikkuapinan kanssa on tullut viime aikoina väännettyä kättä vähän astetta enemmän. Ai mistäkö? No niistä saakelin autoista… Tilanne on taas pahentunut siitä, mitä se jo parhaimmillaan oli. Järkihän tässä lähtee! Ongelmana on tosiaan se, että Rasa olisi jahtaamassa autoja, käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun tiellä menee auto ohi, niin Rasa olisi hyppäämässä perään. Lisäksi tässä oli sellainen pieni lisä, että kun pikkuneitiä on komentanut idiotismista, niin se päätti purkaa kaiken kiukkunsa järsäisemällä käteen kiinni.

Tilannetta on nyt lähdetty purkamaan oireiden hoidolla. Jotta kiukun purkamiseen on kaikille mukavampi vaihtoehto, Rasa ulkoilee ”pallopatentin” kanssa: narupallo on sidottu pantaan kiinni, niin että tilanteen sattuessa pallon voi napata suuhun ja purkaa olot siihen. Rasa saa myös haukkumalla nostettua kierroksia, joten kaulassa on myös haukkupanta. Näiden kaikkien välineiden avulla lopputulos on se, että autojen perään oltaisiin edelleen sinkoamassa, mutta koska pannan kanssa ei tee mieli haukkua, niin Rasa ei rupea lietsomaan mitään kiukkukohtauksia. Sitten kun kuorma alkaa käydä liian raskaaksi, onkin pallo jo suun ulottuvilla. Järki olis siis hirveen kiva asia, saiskohan sitä ostettua tollasille teinikoirille jostakin?

Kauheasti me ei olla edes treenailtu mitään, kun ei toi oma hermorakenne oikein riitä pysymään positiivisena kaiken hermojen kiristelyn jälkeen… MUTTA! Me käytiin kasvattajan luona saamassa tukea ongelmiin, ja samalla reissu Rasamanteri pääsi leikkimään maalimiehen kanssa! Ja maalimiehen mukaan se on tosi hieno ja lupaava ja vaikka mitä! Ja seuraavana päivänä kasvattaja olikin järkännyt meille treenipaikan täältä meidän läheltä!! Huhtikuun alussa kuulemma pitäisi päästä alottamaan, kunhan kenttä on sulanut. Nyt pitäisi siis parissa viikossa saada tottis sen näköiseksi, että kehtaa lähteä ihmisten ilmoille koiran kanssa. Olen ihan super innoissani treenimahdollisuudesta, vielä pitäisi pari viikkoa jaksaa odottaa!